Sarjassa vierailemme juhlissa, julkkareissa ja backstageilla – oli kutsua tai ei.
Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluvasta, lontoolaistaiteilija Isaac Julienin videoteoksesta on viime aikoina kohistu kovasti. Tätä ennen vasta Sidneyssä ja Shanghaissa nähty teos sai Euroopan ensi-iltansa viime perjantaina Taidehallissa. Bitchness vieraili avajaisissa.
Tarjoilut
Mitkä Juhlaviikot nämä ovat, kun näyttelyn avajaisissa ei saa shampanjaa? Eikä mitään muutakaan. Kunnan säästöviikot? Lisäksi taiteeseen on vähän vaikea keskittyä, jos kutsuvierastilaisuudesta on tehty massatilaisuus.
Kutsuvieraat
Suurin julkkis heti Isaac Julienin sekä näyttelyn avanneen Jussi Pajusen jälkeen taisi olla toinen niistä Kaarina Kivilahden tyttäristä, mutta en vaan muista kumpi.
Näyttely
Videoinstallaatio jakautuu yhdeksälle kankaalle, kolmeen eri huoneeseen. Katsoja pääsee olemaan osa taideteosta kulkiessaan näyttelytilan ympäri läpikuultavien valkokankaiden keskellä. Kiinan historiaa ja nykyhetkeä luotaavalla filmillä esiintyy Wong Kar Wain ohjaustöistä ja Hero-leffasta tuttu näyttelijä Maggie Cheung, joka on sitten 80-luvun vanhentunut ihailtavan arvokkaasti.
Bitchness-arvosana: BBB
Kiitämme: kauniita Kiina-maisemia ja Maggie Cheungin kosteusvoidetta.
Punky Lady
Isaac Julien: Ten Thousand Waves 10.10.2010 asti Taidehallissa, Nervanderinkatu 3, Helsinki
19.8.2010
Fepakoilla on hauskempaa
Feminismi on vaikea laji. Ja vielä vaikeampaa siitä tulee, jos haluaa olla samaan aikaan femakko ja hupakko.
Entä sitten kun kaikki on saavutettu ja miehet ovat saatu alamaisiksi naisille? Parisuhdetutkija Tony Dunderfelt on ainakin selvittänyt, että se se vasta naista vituttaa, kun mies tekee aina juuri niin kuin nainen haluaa. Ehkä sopiva kauhun tasapaino sukupuolten välillä tekee elämästä mielenkiintoisen. Ja ehkä uuden sukupolven feministi ajaa tärkeitä asiota pilke silmässä ja kuvailee itseään fepakoksi.
Ehkä feministit puristavat itse itsensä liian ahtaaseen muottiin. Sillä vaikka naiset muuten ovatkin roolileikkien mestareita, niin businessnainen, äiti, tytär, ystävätär, seksipeto, hupakko ja femakko eivät kaikkien mielestä mahdu samaan pakkaukseen.
Monista asioista feministit ovat yhtä mieltä. Saman arvoisesta työsuorituksesta pitää saadaa samaa palkkaa sukupuolesta riippumatta, ellei työtä tehdä nimenomaan genitaaleilla. Toisaalta on mielenkiintoista, että ainoalla alalla, jossa muna pääsee kirjaimellisesti hommiin, eli pornobisneksessä, naisilla on usein paremmat palkat. Lisäksi molemmilla vanhemmilla pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet olla kotona pienen lapsen kanssa.
Mutta voiko samaan aikaan pitää kiinni prinsessa-asetelmasta ja odottaa, että mies avaa oven, kantaa painavat kantamukset, kehuu kampausta ja vilkaisee sääriä?
Vai onko feminismi saavuttanut korkeimman päämääränsä silloin, kun jännite miesten ja naisten välillä on kadonnut. Kieltääkö feminismi flirttailun? Kokeeko feministi itsensä loukatuksi ja esineellistetyksi, jos miehet viheltävät perään tai joku iskee silmää? Voiko feministi harrastaa seksiä doggystyle-asennossa, vai onko ainut oikea tapa olla itse johtamassa tilannetta? Vai hankkiiko feministi kenties täydellisesti värisevän dildon ja päästää miehen sänkyynsä vain lapsia halutessaan.
Entä sitten kun kaikki on saavutettu ja miehet ovat saatu alamaisiksi naisille? Parisuhdetutkija Tony Dunderfelt on ainakin selvittänyt, että se se vasta naista vituttaa, kun mies tekee aina juuri niin kuin nainen haluaa. Ehkä sopiva kauhun tasapaino sukupuolten välillä tekee elämästä mielenkiintoisen. Ja ehkä uuden sukupolven feministi ajaa tärkeitä asiota pilke silmässä ja kuvailee itseään fepakoksi.
Ms X
10.8.2010
Kuokkavieraana: Pitaruokalassa
Sarjassa vierailemme juhlissa, julkkareissa ja backstageilla – oli kutsua tai ei.
Ihan Iso-Roban alkupäässä (keskustapäässä) on kesällä auennut uusi pikkuruinen pitapaikka pita pita. Bitchness kuokki paikan ennakkoavajaisissa jo kuukausi sitten.
Palvelu
pita pitan omistajilla/henkilökunnalla oli kunnon sisäänheittoasennetta: perjantai-illan vietossa ollut Bitchnessin edustaja suorastaan manguttiin kadulta sisään maistamaan talon tarjontaa.
Tarjoilut
Viiniä siemaileva henkilökunnan jäsen kipaisi ripeästi tiskin taakse ja väsäsi hetkessä maukkaan falafel-pitan, jonka leipä oli sopivan pehmeä ja rapea, falafel hyvää ja jogurttikastikekin ansaitsi täyden ysin. Ehdottomasti perus-yöpitoja raikkaampi vaihtoehto. Listalta erottui myös houkuttelevan kuuloinen katkarapu-caesarpita.
Asiakaskunta
Bongasimme ennakkoavajaisissa mm. Mikko Leppilammen…. hmmm, täällä täytyy vierailla uudestaan. Tosin paikka on harmillisesti auki vain iltakymmeneen eli varsinaista käyttöä ei ehkä tule, jos käsittää pitan lähinnä yösafkaksi.
Bitchness-arvosana: BBB
Kiitämme: yksinkertaisen yksinkertaista nimeä.

Aiheet:
bitchness-elämää,
falafel,
kuokkavieraana,
mikko leppilampi,
pita,
punky lady,
ravintolat,
yöruoka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)