Hyvin puettua draamaa

Katselen mielelläni pukudraamoja. Sellaisia elokuvia kuin esimerkiksi Hotelli Firenzessä, Valheet ja viettelijät, Paljon melua tyhjästä, Järki ja tunteet sekä Kuningattaren sisar. Hitusen räväkämmin toteutettua pukudraamaa puolestaan edustaa Sofia Coppolan Marie Antoinette, jossa kuninkaalliseen meininkiin on yhdistetty elementtejä modernista ajasta.

Pukudraamaan tarvitaan mielellään naispäähenkilö, palatsi (tai edes kartano), tanssiaisia sekä tapahtumien sijoittumista myöhäisintään 1910-luvulle, sillä pukujen on oltava pitkiä. Luonnollisesti tarinaan kuuluu ihmissuhteita ja niihin liittyvää juonittelua sekä - jos draaman sijaan kyseessä on komedia - hupsuja väärinymmärryksiä.

Ohjaaja Michael Patrick King on kuitenkin antanut pukudraamalle täysin uuden merkityksen. Hän on nimittäin ohjannut maailman parhaasta naisille kirjoitetusta tv-sarjasta jo kaksi elokuvaa, jotka eivät ole mitään muuta kuin yhtä suurta pukudraamaa.

Sex and the City -ykkösessä ja -kakkosessa puvut ovat tärkeämpiä kuin päähenkilöt, juoni ja tapahtumapaikka - ylistetäänpä niissä New Yorkia kuinka paljon vain. Oikeasti ainoastaan sillä on merkitystä, missä mekossa näemme Sarah Jessica Parkerin ensimmäisen kerran valkokankaalla, mitä hänellä on päällään törmätessään entiseen poikaystäväänsä, ja miten koko nelikon puvut on mätsätty toisiinsa, kun naiset kävelevät kadulla vieretysten.

Toisinaan ylimitoitettu vaate- ja asustefanfaari käy tosifaninkin hermoille, kun hääpukukohtauksessa luetellaan rimpsuna jokaisen huippusuunnittelijan nimi ja räikeälle LV-laukulle kiljutaan aavistuksen liian korkealta ja kovaa. Silti kaiken antaa anteeksi saman tien, kun SJP nojailee puhelinautomaatilla ultrasöpössä “boyfriend-neuletakissa“ ja kateutta herättävissä ajohansikkaissa kainalossaan maailman yksinkertaisin nahkalaukku.

Sex And The City valkokankaalla on upea konsepti. Elokuvissa, joissa on tarkoitus vain katsella ihania asioita, ei voi missään tapauksessa olla mitään väärää eivätkä ne ansaitse tulla arvostelluiksi normaalin elokuvakerronnan puitteissa. Sillä miksi tässä kurjassa, stressaavassa maailmassa ei saisi kerrankin keskittyä vain siihen, mikä näyttää kivalta?

Punky Lady
Lähestyvää kesälomaa odotellessa kirjoittaja suosittelee pukudraaman ystäville myös Vampire Weekendin uutta musavideota.