Ruotsissa kohistaan. Villeissä uhkapeleissä lyödään vetoa kuninkaallisen hääpäivän säätilasta ja kuherruslomakohteesta. On hääsuklaata ja hääsateenvarjoja. Victorian ja Danielin naamat tiskiräteissä ja muistolautasissa. Ihan nastaa, mutta tuotesuunnittelun olisi helposti voinut viedä kahvikuppia kiinnostavammalle tasolle. Esimerkiksi:
V&D-laihdutusopas. Suklaarasioiden ja -kakkujen sijaan olisi järkevämpää kaupata "Näytä kruununperijältä" -laihdutusopasta, joka viittaa hienotunteisesti Victorian menneisyyteen ja toisaalta ilahduttaa kaikkia muita tämän kesän morsiamia, joiden pitää mahtua omiin hääpukuihinsa.
V&D-kortsut. Daniel ei kehtaisi käyttää nimikoitua ehkäisyä kenenkään muun kuin kruununprinsessansa kanssa, joten ei tarvitsisi pelätä enää toista pettämisskandaalia länsinaapurin suunnalta.
V&D Absolut Vodka. Erikois-Absolutin pullo olisi luonnollisesti päällystetty esittämään hääkakkua ja pattereilla toimiva korkki soittaisi häämarssia pulloa avatessa.
V&D Ikea-mallisto. Hääteemaiset astiastot ja aterimet ovat ihan liian low-profile, kun saman tien olisi voinut suunnitella kokonaisen huonekalusarjan ruotsalaisten pyhään markettiin. H&M puolestaan missasi tilaisuutensa julkaista kesän romanttinen V&D-mallisto.
V&D suorana Finnkinolla. Suora häälähetys Tennispalatsissa keräisi rutkasti enemmän katsojia kuin yksikään Metropolitan Opera. Markkinoinnin voisi täsmäkohdentaa edullisesti samalle romantiikan- ja muodinnälkäiselle asiakaskunnalle, joka määritettiin jo Sex And The City 2 -kampanjointiin.
Punky Lady
Bitchness-elämää suosittelee lauantai-illan etkoille V&D-hääkatsomoa. Nyt voi jopa valita kaupallisen ja ei-kaupallisen väliltä: Prinsessahäät MTV3:lla klo 16-19 ja Kruununprinsessa Victorian häät TV1:llä klo 16-19.30.
15.6.2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti